Pitkään on spekuloitu, että mitä Apple tekee seuraavaksi, koska sen iPhone 7-sarjan mallit eivät juurikaan eronneet iPhone 6-sarjan malleista. Ne ovat lähes identtisiä ulkonäöltään ja tavalliselle käyttäjälle ominaisuuksissakaan ei ole suuria eroja. Toki himokäyttäjät arvostavat nopeampaa ja tehokkaampaa prosessoria sekä graafista käyttöliittymää. Kamera on hieman parempi, mutta ei kuitenkaan räjäytä pankkia. iPhone 7 – sarjan puhelimet ovat myös hieman kestävämpiä ja kestävät myös kosteutta paremmin, tosin paljon kohua herättänyt 3,5mm kuulokeliitännän poistuminen on aiheuttanut eriäviä mielipiteitä.

Huomenna eli syyskuun 12 päivä Applen odotetaan julkaisevan uuden puhelinsarjan, josta ei juurikaan ole vielä tihkunut tietoa julkisuuteen. Nimenä saattaa olla iPhone 8-sarja tai iPhone X-sarja. (X tarkoittaa numeroa 10 roomalaisilla numeraaleilla ja vuosi 2017 on iPhonen 10-vuotis juhlavuosi) Huhujen mukaan uudessa iPhonessa tulee olemaan 5,8 tuuman OLED-näyttö, joka on hieman suurempi, kuin edellisissä malleissa olleet LED – näytöt. Uusi iPhone myös vahvistamattomien tietojen mukaan pitää sisällään uutta kasvojentunnistukseen liittyvää teknologiaa, jonka avulla puhelimen voi avata ilman koodia tai sormenjälkeen perustuvaa tunnistusta. Uusi kasvojentunnistusteknologia perustuu 3d-mallinnukseen ja sen pitäisi olla varsin luotettava. Uudessa iPhonessa on ilmeisesti myös mahdollisuus langattomaan lataukseen ensimmäistä kertaa. Apple pyrkii uudella puhelimellaan tavoittamaan rahakkaat ostajat, koska uusien puhelinten lähtöhinnaksi on huhuttu 999 dollaria eli huomattavasti enemmän, kuin aikaisempien mallien lähtöhinnat. Samalla hinnalla saa jopa riisutun version Applen MacBook Air kannettavasta.

Suurin huomio kiinnittyy luonnollisesti matkapuhelimiin, mutta Applelta on lupa odottaa myös uuden älykellon julkaisua. Alkuun älykellojen tie oli hieman kivinen, mutta nyt niiden myynti on hiljalleen kasvamassa. Yhä useampi haluaa seurata terveyttään ja erilaiset askelten, kalorien ja urheilusuoritusten mittaamisesta saatujen tietojen seuranta nähdäänkin nykyään enemmän ominaisuutena, kuin yksittäisenä tuotteena. Perinteiset terveysrannekkeet tai niin kutsutut rannetietokoneet ovat tehneet tilaa älykelloille.

Myöskin Applen uudet langattomat Airpod-kuulokkeet ovat olleet suosittuja ja niistäkin saatetaan julkaista päivitetty versio, tosin siitä ei ole varmuutta.  Ainakin uudet puhelimet ja kello julkaistaan huomenna. Television tulevaisuus kiinnostaa myös ja vielä melko monelle tuntemattomasta Apple TV:sta julkaistaan uusi päivitetty versio. Jäämme innolla odottelemaan huomista julkaisutilaisuutta, jotta selviää, että mitä ässiä Applella on hihassaan.

Lähteet:

https://www.aboveavalon.com

https://www.nytimes.com/2017/08/30/technology/personaltech/future-smartphone-camera-augmented-reality.html?_r=0

https://www.nytimes.com/2017/09/10/technology/apple-iphone-price.html?rref=collection%2Fsectioncollection%2Fbusiness