Microsoft julkisti äskettäin uuden Microsoft Rewards -ohjelman, jonka avulla Bing-hakukoneen käyttäjät voivat tienata jokaisesta tekemästään hausta.

Uutta systeemiä testataan aluksi vain Englannissa, mutta sitä saatetaan laajentaa myös Yhdysvaltoihin, mikäli tulokset ovat riittävän hyviä.

Microsoft Rewards -ohjelmassa käyttäjät saavat “pisteitä” tekemistään Bing-hauista, jotka puolestaan on mahdollista käyttää suoraan Microsoft Storessa. Pisteillä voi lunastaa esimerkiksi Skype krediittejä, lahjakortteja, erilaisia oheislaitteita tai vaikkapa pelikonsolin, jos hakuja kertyy riittävästi kasaan.

Kuinka Microsoft Rewards -ohjelma toimii?

Kaikki Bing-käyttäjät aloittavat “ykköstasolta” ja voivat päästä seuraavalle tasolle, mikäli pisteitä kertyy riittävästi yhden kuukauden aikana. Seuraavalle tasolle siirtymiseen vaaditaan 500 pistettä kuukaudessa ja yhdestä hausta käyttäjille palkitaan aina kolme pistettä.

Mielenkiintoisen tästä käyttäjälle tekee sen, että ohjelmaan liittyminen ei vaadi mitään muuta kuin Microsoft Rewards -tilin rekisteröinnin. Kun tili on kerran tehty, niin pisteet rekisteröityvät automaattisesti käyttäjän tilille.

Uuden Rewards-ohjelman avulla Microsoft yrittää selkeästi kasvattaa Bing-hakukoneen suosiota. Usein vastaavanlaiset tempaukset ovatkin toimineet varsin hyvin ja nähtäväksi jää, kuinka paljon vakiintuneita asiakkaita Microsoft onnistuu ohjelman avulla hankkimaan. Jos käyttäjämäärät kasvavat merkittävästi, niin se saattaa tehdä myös hakukonemainonnasta Bingissä entistä mielenkiintoisemman vaihtoehdon.