Maailmalla suuren suosion saavuttanut Pokemon Go peli julkaistiin virallisesti Suomessa perjantaina 15. heinäkuuta 2016.

Pelin koukuttavuudesta jotain kertoo se, että applikaatio on ohittanut heittämällä sosiaalisen median jättiläiset Facebookin, Snapchatin ja Twitterin käyttäjien sovelluksen kanssa päivittäin vietettyä aikaa verratessa. Samalla Pokemon brändin osittain omistaman Nintendon osakekurssi on noussut 93 prosenttia pelin julkaisun jälkeen. Mutta Pokemon Go:n suosiosta voi hyötyä vaikkei japanilaisen pelijätin osakkeita salkusta löytyisikään.

Maailmalla useat yritykset ovat ottaneet kaiken hyödyn pelin fyysiseen liikkumiseen ja GPS paikannukseen perustuvasta pelimekaniikasta. Olemme koonneet tähän artikkeliin esimerkkejä kuinka sinäkin voit edullisesti parantaa myyntiäsi Pokemon Go:n avulla.

Pokemon Go hakutermin suhteellinen osuus on kasvanut räjähdysmäisesti
Pokemon Go hakutermin suhteellinen osuus kaikista hauista on kasvanut räjähdysmäisesti heti sovelluksen julkaisun jälkeen.

Mistä Pokemon Go:ssa on kyse?

Pokemon Go on ilmaiseksi ladattava pelisovellus, joka julkaistiin ensimmäisenä Yhdysvaltain markkinoille 6. heinäkuuta 2016. Sovellus pohjautuu Googlesta erkautuneen Nianticin vuonna 2012 julkaisemaan mobiilipeliin Ingress.

Pelin perusideana on kerätä kaikki Pokemonit, kouluttaa näitä ja taistella toisia kouluttajia vastaan erityisillä Pokemon saleilla. Yritysten kannalta pelin tekee mielenkiintoiseksi se, että pelaaminen ei rajoitu huoneen nurkassa luurin räpläämiseen vaan Pokemoneja löytääkseen pelaajien on jalkauduttava kaduille ja kuljettava reaalimaailmassa paikasta toiseen.

Hyvien Pokemon metsästyspaikkojen tai läheisyydessä sijaitsevien yritysten ovipumppu on soittanut sinfoniaa ja muutamilla markkinointikikoilla kassakonekin on monesti saatu kilisemään.

Alla pikainen selvitys peliin liittyvästä sanastosta:

  • PokeStop = Kartalla näkyvä sininen neula, jonka läheisyydestä pelaaja voi löytää ilmaisia esineitä. Sijoittuvat usein muistomerkkien, patsaiden ja tunnettujen rakennusten läheisyyteen
  • Pokemon Gym = Pokemon sali. Pelaajat parveilevat täällä taistellakseen toisten pelaajien Pokemoneja vastaan.
  • Lure Module = Noin dollarin maksava pelissä ostettava tarvike, joka houkuttelee Pokemoneja (ja näitä mestästäviä pelaajia) PokeStopin läheisyyteen kaikkien pelaajien saataville.
  • Incence = suitsuke. Pelistä löytyvä tai ostettava tarvike joka houkuttelee Pokemoneja suitsukkeen käyttäneen pelaajan läheisyyteen. Nämä Pokemonit näkyvät vain suitsukkeen käyttäneelle pelaajalle.

Onko kohdeyleisösi nuoret aikuiset? Lisää Pokemon Go markkinointimixiisi

Vox.comin mukaan pelin ladanneista yli 40% on yli 25-vuotiaita. Tämän aineiston mukaan nuoria aikuisia (18 – 34 -vuotiaita) pelaajista on kaiken kaikkiaan 92%.

Vaikka datasta näyttää unohtuneen alle 18-vuotiaiden osuus (joka varmaankin on sisällytetty 18–24 -ryhmään) niin voidaan joka tapauksessa päätellä, että nuoria aikuisia on pelaajakunnasta valtaosa. Gonintendon keräämä ikäjakauma Pokemon Go:sta internetissä keskustelevista tukee tätä näkemystä: 46% julkaisun jälkeisistä keskustelijoista on ollut 18-34 -vuotiaita.

Miten hyödyntää Pokemon Go:ta yrityksen markkinoinnissa – lisää asiakkaita alle eurolla

Pokemon Go on luonut mielenkiintoisia mahdollisuuksia erityisesti kivijalkaliikkeille. Ensimmäinen askel on luonnollisesti sovelluksen lataaminen joko Applen App Storesta tai Google Play:stä. Sovelluksen lataamisen jälkeen on hyvä tarkastella liikkeesi lähiympäristöä.

Onnekkaimmassa tapauksessa liikkeesi läheisyydessä on jo entuudestaan PokeStop, Pokemon sali tai useampi. Mikäli näin on tulet todennäköisesti huomaamaan liikkeesi ympäristössä selkeästi aikaisempaa enemmän liikennettä. Liikenteen maksimoimiseksi kannatta hyödyntää mahdollisimman monia digitaalisia kanavia.

Voit esimerkiksi ilmoittaa liikkeesi läheisyydessä olevasta PokeStopista tai Pokemon salista sosiaalisessa mediassa käyttäen hashtageja #pokemonGo ja #pokemon, sekä tarpeen tullen vaikka viikoittaisessa uutiskirjeessäsi.

Lisää liikennettä voit hankkia sovelluksessa ostettavilla “Lure Moduleilla” jotka houkuttelevat entistä enemmän Pokemoneja PokeStopin ympäristöön. Yhden Lure Modulen vaikutus kestää 30 minuuttia ja kalleimmillaan yksittäispakattuna se maksaa 100 Pokecoinia joka vastaa 0.99 yhdysvaltain dollaria.

Inc.comin laskujen mukaan tämän asiakashankintataktiikan tuntihinta saadaan putoamaan $1.19 tunnilta ostettaessa Pokecoineja ja Lure Moduleita kerralla suuremmissa erissä. Tätä taktiikkaa kannattaa ehdottomasti kokeilla mikäli liikkeesi on Pokestopin läheisyydessä. Kyseessä saattaa olla tämän vuoden tehokkaimmin käytetyt markkinointieurot.

Liikenteen käännyttäminen asiakkaiksi käy perinteisemmin keinoin. Useimmiten tämä tapahtuu antamalla erikoistarjouksia pelaajille. Tässä muutama esimerkki:

Yhdysvaltalainen kahvila tarjoaa -10% alennuksen mikäli asiakas pyydystää Pokemonin ravintolan sisällä:

Alennuksia Pokemon Go pelaajille

 

Hampurilaisketju Red Robin oli vielä anteliaampi. $3 alennus $10 ostoksesta kun pelaaja vilauttaa Pokedexiään:

Virgin Mobile Australia lupaa ladata puhelimesi ilmaiseksi, jotta pelaaminen voi jatkua: 

Operaattori T-Mobile menee vielä pidemmälle tarjoamalla ilmaisen mobiilidatan vuodeksi Pokemon Go:n pelaajille:

Lisää esimerkkejä ja inspiraatiota Pokemon Go:n hyödyntämisestä  yrityksesi markkinoinnissa löydät esimerkiksi täältä.

Mitä jos yritykseni ei ole PokeStopin läheisyydessä?

Mikäli liikkeesi läheisyydessä ei ole PokeStoppeja tai Pokemon saleja, vaatii pelin hyödyntäminen ylimääräistä luovuutta. Inc.com antaa mainion vinkin pelissä saatavien suitsukkeiden (Incense) hyödyntämiseen. Tämäkin tarvike houkuttelee jättöpaikalleen lisää Pokemoneja.

Suitsukkeiden hyvänä puolena on, ettei niitä tarvitse käyttää PokeStopin läheisyydessä. Huonona puolena näiden houkuttelemat Pokemonit näkyvät ainoastaan suitsukkeet ostaneelle pelaajalle, joten et voi itse hankkimillasi suitsukkeilla houkutella taskuhirviöitä asiakkaillesi.

Sen sijaan voit kaivaa kolikoita markkinointibudjetistasi ja luvata alennusta tuotteistasi tai suoraan maksaa asiakkaidesi suitsukkeet, mikäli nämä käyttävät ne liikkeesi läheisyydessä ja jakavat liikkeestäsi pyydystämänsä Pokemonien kuvat sosiaalisessa mediassa samalla mainiten yrityksesi ja kampanjasi.

Edellä mainittu taktiikka ei rajoitu pelkästään kivijalkaliikkeisiin. Esimerkiksi verkkokauppakin voi luvata asiakkailleen suitsukkeiden ostamiseen menneet rahat takaisin antamalla asiakkaalle alennusta. Julkaisija Niantic on lisäksi hiljattain ilmoittanut suunnittelevansa sponsoroitujen PokeStoppien ja Pokemon salien lisäämisen peliin. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan miten nämä tullaan hinnoittelemaan ja miten asiakashankintahinta suhteutuu yllä mainittuihin taktiikoihin, sekä muuhun maksettuun mainontaan.

Yhteenveto

Pokemon Go on ensimmäinen ns. lisättyyn todellisuuteen (augmented reality) pohjautuva pelisovellus, josta on syntynyt koko kansan hitti. Sivutuotteena se on antanut erinomaiset mahdollisuudet luoville markkinointikampanjoille, joiden ROI on ollut toisinaan ennennäkemätön.

Markkinoijille se on jo nyt opettanut, että tulevaisuus on entistä monikanavaisempaa, ja yritykset joilta löytyy luovuutta ja kykyä arvioida kaikkien kanavien yhteisvaikutus tulevat menestymään.

Nyt haluaisin kuulla miten teidän yrityksessänne on otettu Pokemon Go vastaan. Onko pelin suosiota hyödynnetty markkinoinnissa vai onko tuottavuus puoliintunut henkilöstön jahdatessa Snorlaxia?