Kumppanuusmarkkinoinnin kenttä on laaja, mutta alalla on vielä odotettavissa paljon kehitystä. Julkaisijalla on tukenaan kumppanuusverkostojen tarjoamia työkaluja, jotka auttavat myyntikomissioiden maksimoinnissa. Yksin ne eivät kuitenkaan aina riitä kilpailukyvyn säilyttämiseen. Mitkä keinot julkaisijan tulisi hallita saadakseen enemmän myyntiliidejä – ja myyntiä? Vaikka tiimistäsi ei löytyisikään web-kehittäjän vertaista IT-gurua, verkosta löytyy monenlaisia apuvälineitä menestyksennälkäiselle tekijälle.

Konversioseuranta

Konversioseurannan avulla voidaan mitata haluttujen tavoitteiden toteutumista. Sitä on hyvä hyödyntää niin laskeutumissivujen, tuotesivujen, tarjousten kuin mainostajienkin osalta. Seuraa aktiivisesti liikenteen lähteitä (esim. hakukone, sosiaalisen median kanavat, uutiskirjeet, jne.). Näin opit ymmärtämään, kuinka ne suoriutuvat niille asettamastasi tehtävästä. Hyvä apu tähän on esimerkiksi Google Analytics.

Varmista, että saat tiedon myös siitä, mikä verkkosivujesi alasivuista toimii konversion lähteenä. Näin voit optimoida kyseistä sivua tarpeen vaatiessa.

Rikkinäisten linkkien löytäminen

Rikkinäiset linkit (engl. dead links, ‘kuolleet linkit’) ovat linkkejä, jotka eivät toimi ja ilmoittavat yleensä itsestään “Sivua ei löytynyt” -ilmaisulla. Ne ovat liiketoimintasi kannalta täysin hyödyttömiä. Rikkinäisten linkkien löytäminen manuaalisesti on aikaavievää puuhaa, eikä käyttäjien ilmoittaminen niistä yksikseen riitä. Paras keino pulmaan on luoda oma työkalu, joka automaattisesti etsii käsiinsä rikkinäiset affiliate-linkit ja ilmoittaa niistä tai korjaa ne. Vaihtoehtoisesti esim. WordPress-julkaisujärjestelmä tarjoaa Broken Link Checker -lisäosaa, joka etsii rikkinäiset linkit puolestasi.

Konversioon perustuva A/B-testaus

A/B-testauksessa tarkastellaan esim. sivua tai mainosta. Ensimmäinen versio (A) kilpailee toista versiota (B) vastaan. Molemmilla versioilla on sama päämäärä. Se, kumpi versio tuottaa paremman tuloksen, on testin voittaja. A/B-testaus on oiva keino selvittää esim. toimivin markkinointiviesti.

Monet markkinoijat optimoivat verkkosivujaan klikkausten määrän perusteella. Se ei kuitenkaan aina kerro koko totuutta. Kävijä voi klikata muustakin syystä kuin tarkoituksenaan suorittaa markkinoijan haluama toimenpide. Sivujen kehittäminen onkin parempi sitoa klikkausten sijasta konversioon. Hyvä työkalu A/B-testaukseen on Google Optimize.

Tekemisen automatisointi

Automaatio säästää arkipäiväsi kallisarvoisia sekunteja ja helpottaa yhden käsiparin työmäärää. Tee sisällön tarkistamisesta automatisoitu prosessi. Hyödynnä työkalut, jotka pitävät huolta sisältösi laadusta. Esimerkiksi mahdolliset duplikaatit on kätevä tarkastaa tällä tavoin.

Automaattisesti optimoituvat verkkosivut tuskin vaativat selitystä. Esimerkki: Etusivulla näkyvät tarjoukset tai tuotteet valikoituvat sinne automaattisesti niiden suosion tai hakukonenäkyvyyden perusteella. Tällaiset menetelmät paitsi säästävät aikaasi, myös kasvattavat yrityksesi tulosta.

Kaipaatko jotain kättä pidempää? Esim. Yoast on loistava työkalu, jonka avulla WordPress pohjaisen verkkosivuston on-page SEO asioita saa laitettua helpommin kohdilleen. Se antaa hakukonenäkyvyyden parantamiseen vinkkejä, joiden avulla jopa keskiverto osaaja voi kehittää verkkosivujaan.

Kiteytetysti:

  1. Olitpa syntyjäsi Sherlock tai et, selvitä syy-seuraussuhteet
  2. Automatisoi, niin et itse työskentele robotin tavoin
  3. Älä jää yksin – netti on työkaluja pullollaan!

Kirsi Simunaniemi

Kirjoittaja on online-markkinoija, joka työskentelee Amsterdamissa alan yrityksessä Saleduck. Alennuskuponkisivusto Saleduck.fi aloitti toimintansa Suomessa kesäkuussa 2015.