Instagram Stories on elokuussa 2016 käyttöönotettu lisäominaisuus, jonka avulla käyttäjät voivat lisätä omia (hetkellisesti näkyviä) videoitaan Snapchatin tapaan. Vajaan vuoden aika Instagram on onnistunut hankkimaan yli 250 miljoonaa käyttäjää tälle ominaisuudelle. Mielenkiintoista tästä tekee sen, että markkinoijien (ja sijoittajien) suosiossa ollut Snapchat on jäänyt selkeästi toiselle sijalle käyttäjämäärien suhteen.

Instagram itsessään on kaikille tuttu sosiaalinen verkosto, jossa voi jakaa kuvia ja videoita. Käyttäjät voivat kommentoida ja tykätä muiden käyttäjien sisällöstä. Palvelu avattiin vuoden 2010 lokakuussa ja siitä lähtien käyttäjien määrä on kasvanut jatkuvasti. Huhtikuussa 2017 käyttäjien määrä ylitti jo 700 miljoonaa.

Instagram Stories on menestystarina

Instagram otti oppia Snapchatiltä ja lisäsi palveluunsa Snapchatin suositun ”My Story”-ominaisuuden. Siinä käyttäjä voi yhdistellä lähetyt viestinsä eli snäpit kronologiseen tarinaan ja päättää, että kuka sen kokonaisuuden näkee. Nyt myös Instagramissa voi yhdistellä kuvia ja videoita ja muodostaa niistä tarinan. Stories-videot katoavat 24 tunnin kuluttua niiden julkistamisesta, kuten myös Snapchatin kohdalla. Instagram päivitti vielä omaa Stories-ominaisuutta siten, että siihen on mahdollista kuvata live-videota, joka jää näkyviin 24 tunnin ajaksi. Normaalisti live-videot poistuivat heti palvelusta, kun lähetys katkaistiin.

Instagram vs snapchat käyttäjät

Lähde: https://www.recode.net/2017/6/20/15836248/instagram-stories-250-million-users-snapchat

Uusi Instagram Stories -ominaisuus on löytänytkin yleisönsä ja kerännyt uusia käyttäjiä todella nopeasti. Vaikka Snapchat ennätti jo saamaan oman uskollisen käyttäjäkuntansa ja keräämään merkittäviä määriä sijoittajien rahaa, niin jää nähtäväksi, miten kauan se pystyy taistelemaan suurta Facebookin omistamaa Instagramia vastaan.