
Viimeisimmän Penguin päivityksen Google vahvisti vain hieman alle kaksivuotta sitten, tällöin kyseessä oli Penguin 3.0. Useat hakukoneoptimoijat varmasti huomasivat liikkeitä hakusijoituksissa perjantaina 23 päivä syyskuuta (2016).
Google ei kuitenkaan kertonut sijoitusten vaihtelun liittyvän Penguin 4.0 päivitykseen, mutta vahvisti virallisesti päivityksen julkaisun.
Mikä on Pingviini algoritmi (Google Penguin algorithm)?
Google Penguin on verkkosivuston linkkeihin ja etenkin spam linkkeihin kohdistettu algoritmi. Algoritmi pyrkii tunnistamaan hakukoneoptimoinnissa Black Hat tekniikoita käyttävät sivustot, joille on hankittu linkkejä Google Webmaster ohjeistuksen vastaisesti.
Aikaisemmin on nähty spammi sivustojen katoavan kokonaan Googlen hakutuloksista Penguin päivityksen seurauksena.
Mitä Google Penguin 4.0 tulee muuttamaan?
Kysymykseen on vielä hankala täysin vastata, mutta pysyvät muutokset mitkä ovat jo nyt tiedossa, on listattuna alla.
Päivitys on osa Googlen Core algoritmia ja päivityksiä tulee tapahtumaan jatkuvasti.
Google ei tule enää raportoimaan uusista Pingviini päivityksistä.
Penguin tulee jatkossa käsittelemään sivuja enemmän yksittäisinä niiden spam signaalien perusteella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaikka sijoitukset muuttuisivat radikaalisti yhdelle sivustolle, ei vaikutus tule olemaan sama koko sivustolle. Edelliset päivitykset ovat olleet aina tähän mennessä koko sivustoa käsitteleviä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että algoritmi toimisi ainoastaan sivu kohtaisesti.

Edeltävät Penguin algoritmi päivitykset ja niiden vaikutus hakutuloksiin:
Päivitys | Julkaisu | Vaikutus hakutuloksiin |
---|---|---|
Penguin 1.0 | 24.4.2012 | 3.1% |
Penguin 1.1 | 22.5.2012 | 0.1% |
Penguin 1.5 | 5.10.2012 | 0.3% |
Penguin 2.0 | 23.5.2013 | 2.3% |
Penguin 2.1 | 4.10.2013 | 1% |
Penguin 3.0 | 18.10.2014 | 1% |
Penguin 4.0 | 23.9.2016 | ??? |
Kaikkien tulee kuitenkin muistaa, että Penguin algoritmipäivitys on hyvä uutinen kaikille White-Hat hakukoneoptimointia hyödyntäville sivustoille.
Näitkö sinä muutoksia Pingviinin seurauksena? Jaa tieto myös meille kommentoimalla tätä artikkelia tai Facebookissa.